Kokouspäätöksiä

SMOTO:n hallitus kokoontui Walkka MC:n tallilla Helsingissä lauantaina 21.10.2000. Käsiteltiin mm. näitä asioita:

 

  • Kuultiin Kekun raportti lokakuun alussa pidetystä FEMA:n kokouksesta. Keskusteltiin lyhyesti FEMA:n seuraavien kokousten päivämääristä, ja päätettiin varmistaa ettei esim. toukokuun 2002 kokous Göteborgissa ja Hymyilevän Motoristin Kevätpäivät osu päällekkäin.
  • Katsastusdirektiiviä ei edelleenkään ole tulossa EU:sta. Muutamat jäsenvaltiot pelkäävät paikallisten viranomaisten vetoja. FEMAssa keskustellaan olisiko silti parempi neuvotella direktiivi kuin antaa vapaat kädet eri maiden viranomaisille, ja on mahdollista että FEMA muuttaa kantaansa asiassa. Aiheesta tullaan käymään perusteellinen keskustelu seuraavassa FEMA:n kokouksessa, joka pidetään helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Antwerpenissa. SMOTO:n virallinen kanta päätetään joulukuun aikana, mutta jo nyt päätettiin että Keijo Lumme ja Hannu Virta lähtevät SMOTO:n edustajiksi helmikuun kokoukseen.
  • Käytettyjen pyörien maahantuontiin liittyvissä kysymyksissä todettiin, että kauppa- ja teollisuusministeriö on valmis ajamaan SMOTO:n asiaa, KTM on pyytänyt LMM:n ja AKE:n edustajat selvittämään tilannetta. KTM aikoo velvoittaa LMM:n muuttamaan asetuksia jos AKE on toiminut asetusten mukaisesti. SMOTO:lla on mahdollisuus valittaa KTM:lle ja EU:n komissiolle jos asia ei muuten etene.
  • Todettiin, ettei Young Rider -projektin taloudellista loppuselvitystä voida vielä laatia, koska eräiden yksityiskohtien rahoitus on epäselvä. Asiaan palataan seuraavassa hallituksen kokouksessa.
  • Säätytalolla oli lokakuun puolivälissä valtakunnallinen nuorisopäivä, SMOTO oli paikalla edustettuna (Anne P). Valtionapujärjestelmän uudistaminen ja kehittäminen oli pääteemana. Mukana oli merkittävä valikoima eri osa-alueiden järjestöjä. Ministeriöt kyselivät halukkaita järjestöjä pilottihankkeeseen. SMOTO:n kannattaa osallistua vaikka rahaa ei tulisikaan, PR- ja tietoisuus viranomaisten silmissä ovat hyödyksi. Pilottihankkeeseen kuuluu koulutusta, kokouskulut ja koulutus maksetaan. Anne Pitkänen lähtee SMOTO:n edustajana mukaan mikäli SMOTO hyväksytään ko. hankkeeseen mukaan.
  • Hyväksyttiin uudeksi jäsenkerhoksi Virago Club of Finland.
  • Netissä on keskusteltu pikijuovapaikkuksista ja SMOTOlta on toivottu esim. kirjelmää Tielaitokselle. Kekku tekee asiasta kirjelmän tielaitokselle, ehdotettiin myös mp-poliisien kannan kysymistä. Kirjelmästä tehdään yleisempi kuin pelkästään pikipaikkauksista. Kirjelmä käsitellään seuraavassa kokouksessa.
  • SMOTO:n seuraava hallituksen kokous päätettiin pitää Jokioisissa, JMP:n kerhohuoneistolla lauantaina 16.12.2000 klo 13.