Etusivu Uutiset Uutisarkisto Uutisarkisto 2001 Vaijerikaiteet vaarantavat motoristien turvallisuuden

Vaijerikaiteet vaarantavat motoristien turvallisuuden


Suomen Motoristit r.y. (SMOTO), lehdistötiedote julkaisuvapaa 11.10.2001

 

  Tienvarsien vaijerikaiteet pelottavat motoristeja Tienvarsien vaijerikaiteet pelottavat motoristeja
Tien vierelle viritetty vaijeri on suhteellisen suojattomalle motoristille hengenvaarallinen leikkuri

Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia parantaa tielläliikkujien turvallisuutta erilaisten tienvarsikaiteiden, muunmuassa vaijerikaiteiden avulla. Vaijerikaiteet estävät tehokkaasti auton tieltä suistumisen tai ajautumisen vastaantulijoiden kaistalle. Vaijerikaiteita on käytössä useissa eri EU-maissa.

Tielläliikkujien turvallisuuden parantamisen peruslähtökohta on, ettei yhden ryhmän turvallisuutta parannettaessa samalla heikennetä jonkin toisen tielläliikkujaryhmän turvallisuutta. Tien vierelle viritetty vaijeri on suhteellisen suojattomalle motoristille hengenvaarallinen leikkuri. Motoristien valtakunnallinen etujärjestö SMOTO vaatii, että liikenneympäristön suunnittelussa huomioidaan myös moottoripyöräilijöiden turvallisuus.

Myös EU:n komissiossa on huomattu joidenkin kaidetyyppien vaarallisuus motoristeille ja tekeillä on standardi kaikille tielläliikkujille turvallisista tienvarsikaiteista. Eurooppalaiset motoristijärjestöt ovat aktiivisesti mukana tässä valmistelutyössä.

Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus parantunut

Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta on julkaisemien tammi-kesäkuun 2001 ennakkotilastojen mukaan moottoripyöräilijöitä kuoli viisi henkeä, vuonna 2000 vastaavana ajanjaksona kuoli neljä motoristia. Moottoripyöräilijät olivat kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien aiheuttajina neljässä onnettomuudessa.

Moottoripyöräkanta on jatkanut huimaa kasvuaan, vuonna 1996 moottoripyöriä oli rekisteröity 65954 kappaletta kun tänä vuonna ylitetään jo 100000 kappaleen raja. Vastaavaa kasvua ei ole onneksi näkynyt onnettomuustilastoissa vaan viimeisten viiden vuoden aikana loukkaantumisten sekä kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien lukumäärä on pienentynyt. Moottoripyöräilijöiden absoluuttiset onnettomuustilastot sekä erityisesti moottoripyöräkantaan suhteutetut onnettomuustilastot ovat parantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti enemmän kuin muiden tielläliikkujien absoluuttinen tai suhteellinen turvallisuus keskimäärin.

Vanha totuus jonka mukaan suurin vaaratekijä motoristille on motoristi itse pitää tilastojen valossa yhä paikkansa. Motoristien vakaviin loukkaantumisiin tai kuolemaan johtaviin onnettomuuksien yleisimpiä tekijöitä ovat niin sanotun k-suoran tekijät: Kovaa, kännissä, kokematon, kypärättä ja kevarilla. Motoristien liikenneturvallisuutta voidaan parantaa parhaiten liikenneympäristöä parantamalla ja motoristien koulutusjärjestelmää edelleen kehittämällä.