Etusivu Uutiset Uutisarkisto Uutisarkisto 2002 Uusi Autoverolaki - motoristeilla kiehuu yli!

Uusi Autoverolaki - motoristeilla kiehuu yli!

Hallitus on julkaissut esityksen uudeksi autoverolaiksi. Tämän piti olla kokonaan uudistettu verolaki, mutta jälleen kerran valehdeltiin kansalle silmää räpäyttämättä päin kasvoja. Kysymyksessä on vain joukko vanhan autoverolain muutoksia, jotka muuttavat ennestään sekavan ja kuluttajille vaikean verotuksen niin monimutkaiseksi, että sen ymmärtämistä ei voida mitenkään kohtuudella edellyttää. 

Seurauksena tulee olemaan entistä työläämmät valitus- ja oikeuskäsittelyt. Lakia laatineen virkamiesmafian tavoitteena näyttää olleen tehdä niin monimutkainen laki, ettei tavallinen kansa osaisi sitä tulkita ja sitä kautta myöskään valittaa mielivaltaisista verotuspäätöksistä tai EU-oikeuden vastaisista pykälistä. 

Suomen lakien tulisi olla sellaisia, että me kansalaiset niitä ymmärrämme, sekä haluamme ja voimme niitä noudattaa. Tämä "uudistus" muuttaa tilanteen kestämättömäksi tavallisen kansalaisen kannalta. Jo lain perusteluissa useaan otteeseen valitetaan vanhan lain valvonnan vaikeutta, mutta tämä "uusi" esitys ei tule helpottamaan asiaa mitenkään vaan vaikutus tulee olemaan päinvastainen.
EY-tuomioistumen antaman tuomion vaikutukset aiheuttaneet vain kosmeettista muutosta verolainsäädännössä 

Muutokset on tehty nyt kiireellä ja pakon edessä, sillä niillä yritetään epätoivoisesti saada nykyinen verotuskäytäntö EY-tuomioistuimen Siilinin tapauksessa antaman tuomion sekä Korkeimman hallinto-oikeuden antaman tuomion mukaiseksi. 

Lakiesitys on tässäkin mielessä täysi torso; se ei korjaa mitään muita vapaan kaupan rajoituksia kuin 33%:n muutossäännön säädön 50%:iin. Jos tämä laki hyväksytään esitetyssä muodossaan tulevat motoristien etujärjestöt tekemään välittömästi kantelun EU:n komissiolle moottoripyörä- ja autoverotuksen muista vapaata sisämarkkinakauppaa ja EU:n oikeutta rikkovista kohdista. 

Lakiehdotus sisältää jopa uusia selkeästi syrjiviä säädöksiä. Tällaisen lain hyväksyminen eduskunnassa ei voi olla mahdollista. SMOTO toivookin, että valtiovarainministeri ottaa lain takaisin pöydälle ja määrää sen valmistelun aloitettavaksi alusta. 

Tahallista ajanpelaamista 

Jopa EU-komissio on jo puuttunut asiaan ja saattanut tiedoksi Suomen hallitukselle virallisen ilmoituksen (17.12.-02) sekä kyselyn siitä, miksi asioiden korjaaminen kestää. Kansalaisten oikeustajua murentaa se tosiseikka, että Suomen valtio on velvoitettu saattamaan kaikki lainsäädäntönsä EU:n perustamissopimusten ja direktiivien vaatimusten mukaisiksi siitä päivästä alkaen kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Verottaja katsoo kuitenkin olevansa näiden sopimusten yläpuolella. Aikaa autoverolainsäädännön muuttamiselle on ollut. 

Veromafia pelaa törkeästi aikaa ja aiheuttaa valtiolle sitä enemmän kuluja, mitä kauemmin lainsäädäntömme on EU-oikeuden vastaista. Tästä pelistä kärsivät valtion lisäksi kuluttajat, jotka saattavat menettää valitusoikeutensa EU-oikeuden vastaisten verotuspäätösten vanhentuessa verottajan sanelemassa aikataulussa. Näitä "vanhentuneita" saatavia emme me kansalaiset saa unohtaa, vaan meidän on haettava oikeutemme vaikka se veisi aikaa. 

Autoverojärjestelmä on vanhan pimeän ajan viimeinen linnake 

Onkin kysyttävä, toimivatko virkamiehet virkavelvollisuuksiensa edellyttämällä tavalla valtion ja kansalaisten edun mukaisesti? Vai onko verottajan tarkoituksena edelleen rajoittaa yksityisautoilua ja moottoripyöräilyä samalla tavoin kuin 60- ja 70-lukujen pimeinä keskusjohtoisen suunnitelmatalouden aikoina? Onhan tämän veromafian kummisetä aikoinaan itse ilmoittanut kitkevänsä moottoripyöräilyn maastamme. Ja tekee näköjään sitä edelleenkin! 

Kun kansalaisten vapaata liikkumista haluttiin rajoittaa ja pakkokeinoin suunnata liikkuminen joukkoliikenteen varaan, oli tarkoituksenmukaista nimittää yksityisautojen ja moottoripyörien verotuksesta päättämään tunnettuja autoilun ja moottoripyöräilyn vastustajia. Nyt kun kansalaiset ovat vapaita liikkumaan koko Euroopan alueella ja liikkumisen vapautta arvostetaan, on autoverotusta ylläpitävä virkamieskoneisto vanhan pimeän ajan viimeinen linnake. Kuinka kauan sellaista pitää sietää? 

Missä ovat moottoripyöräilevät päättäjät ? 

SMOTO on tosissaan pyrkinyt keskusteluun moottoripyöräilyyn positiivisesti suhtautuvien kansanedustajien kanssa, mutta tätä tavoitetta ei ole kunnolla saavutettu. Keskusteluissa olemme jopa saaneet vastaukseksi, että ongelmat ovat kyllä tiedossa ja motoristit ovat oikeassa, mutta päättäjillä ei ole rohkeutta toteuttaa esityksiämme. Mihin ihmeeseen tarvitaan rohkeutta poistaa syrjintää ja saattaa lainsäädäntömme EU-vaatimusten mukaiseksi? 

Tavalliselta kansalaiselta vaatii melkoista rohkeutta rikkoa lakeja, mutta edustajillamme ei ole rohkeutta noudattaa niitä velvoitteita, jotka Suomen valtiota sitovat! Vai onko verovirkamieskunnan ote niin tiukka, että se käy parlamentaarisen päätäntävallankin ylitse? Erään kansanedustajan suusta olemme jopa kuulleet: "Eduskunta on virkamiesten ennalta tekemien päätösten kumileimasin." 

Eduskuntavaalit lähestyvät ja meitä motoristeja on jo yli 100 000. Meidän äänillämme on merkitystä ja me voimme vaikuttaa myös ystäviemme valintoihin. Emme tule kuitenkaan uskomaan vaalilupauksia, odotamme toimintaa nyt. 

Jos joku ehdokas tai ryhmä voi meille esittää hoitaneensa homman kuntoon, hän voi olla varma motoristien äänistä. Mutta näytön tulee olla vahva! 

Ei saa jäädä tuleen makaamaan! Nyt on toiminnan aika 

Myös me motoristit voimme vaikuttaa tilanteeseen, mutta se näyttää vaativan joukkovoimaa. Meidän jokaisen tulisi ottaa yhteyttä "omaan" kansanedustajaamme ja perustella tälle, miksi emme enää hyväksy syrjivää verotuskohtelua. Meidän pitää vaatia moottoripyöräveroa poistettavaksi, niin kuin erillisvero on poistettu matkailuautoiltakin. Oikeutettu on myös vaatimus siitä, että meitä kohdellaan samoin kuin naapurimaassamme Ruotsissa, missä moottoripyöriä ei veroteta kuin arvonlisäverolla. 

Meitä motoristeja on kaikilta yhteiskunnan aloilta, joukossa hyvinkin vaikutusvaltaisia henkilöitä. Vetoamme nyt teihin vaikuttamisen ja osaamisen ammattilaiset: auttakaa etujärjestöänne sekä sitä kautta kaikkia motoristeja ja ryhtykää toimenpiteisiin työskennellen kaikin tavoin sen eteen, että moottoripyörien erillinen rangaistusvero poistetaan lainsäädännöstämme. 

MP-action Group 

Motoristit ovat saaneet paljon aikaan ryhmittäytymällä aika ajoin sähköpostin välityksellä toimintaryhmäksi. Nyt on tämä toiminta jälleen aktivoitava.

Tavoitteinamme ovat siis nämä: 

1 Moottoripyörien erillisvero on poistettava autoverolaista tai asetettava 0:ksi. 

2 Nykyistä esitystä Autoverolaiksi ei saa hyväksyä eduskunnassa. 

3 Unohdettava näpertely autoverolain yksityiskohtien kanssa ja keskityttävä kohtaan 1. 

Aktiivista kansalaistoimintaa on jatkettava niin kauan kunnes ensimmäinen tavoite on saavutettu. 

SMOTO kutsuu nyt kaikkia moottoripyöräilijöitä, alan järjestöjä ja kerhoja kuin myös liike-elämän edustajia yhteiseen rintamaan. 


SMOTO r.y. 

http://www.smoto.fi/