Etusivu Uutiset Uutisarkisto Uutisarkisto 2002 BONUSTEN SIIRTO-OIKEUKSIEN MUUTTUMISESTA

BONUSTEN SIIRTO-OIKEUKSIEN MUUTTUMISESTA

1.5.2003 astuu voimaan uusi muutosasetus bonusten siirto-oikeuksista. Tämä asetus koskee bonusten siirto-oikeuksien muuttumista ajoneuvoluokasta toiseen liikennevakuutusten osalta. Asetus koskee kaikkia vakuutusyhtiöitä, koska se on annettu liikennevakuutuslaissa. Mikään vakuutusyhtiö ei voi muuttaa liikennevakuutusten osalta bonuskäytäntöään ennen 1.5.2003.

Neuvottelut uuden asetuksen tulkinnasta ovat vielä pahasti kesken. Neuvotteluja käydään sekä asetuksen valmistelleen sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston että Vakuutusvalvontaviraston kanssa. Vallitsevan tulkinnan mukaan bonuksien siirto esimerkiksi kesäajaksi autosta moottoripyörään ja syksyllä takaisin ei edellä mainitun ajankohdan jälkeen enää ole mahdollista.

Pitää kuitenkin muistaa, että uusia vakuutusehtoja ei voi kesken vakuutuskauden saattaa voimaan, vaan aina vasta uuden vakuutuskauden alkaessa. Eli, jos vakuutuskausi päättyy esim. maaliskuun lopussa, on siirtymäaikaa vuoden 2004 maaliskuulle asti.

Liikennevakuutuskeskuksen tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen kertoo, että neuvoteltavana on juuri siirtymävaiheen menettely. Siirtymävaiheella tarkoitetaan aikaa ennen toukokuun 2003 alkua. Yksi malli on se, että asiakkaan tulee valita, kumpaan ajoneuvoon hän jättää bonukset. Jokainen vakuutusyhtiö päättää kuitenkin itse omat ehtonsa, mutta ilmeisesti valtaosa vakuutusyhtiöistä tulee noudattamaan yhtenäistä linjaa.

Vakuutusyhtiöt ovat marraskuun lopusta saakka neuvotelleet uudesta käytännöstä ja tammikuun loppuun mennessä heiltä odotetaan ratkaisuja, jotta uudet vakuutusehdot olisivat voimassa 1.5.2003. Vakuutusyhtiöt ovat luvanneet tiedottaa moottoripyöräileviä asiakkaitaan heti kun päätökset on tehty.

Suosittelemme kuitenkin aktiivista kanssakäyntiä vakuutusyhtiöiden kanssa, jotta vahingoilta vältyttäisiin. Muistakaa tarkistaa vakuutuskautenne päättymisajankohta, jotta tiedätte voitteko siirrellä vielä bonuksia. SMOTO tiedottaa bonusasioista, kun jotain uutta ilmaantuu.

Suomen Motoristit ry.


Pirkko Heiäng
Toiminnanjohtaja