Motoristiristeily 2002 TURKU TUKHOLMA, 16. 17.11.2002
Alusta asti oli aistittavissa riemukas fiilis jo perinteeksi muodostuneella, loppuvuodesta järjestettävällä SMOTOn Motoristiristeilyllä. Matkaa tehtiin Silja Europalla, jolle kokoontui tällä kertaa 331 moottoripyöräilyn ystävää hauskan pitoon.
Heti lähdön jälkeen lauantai-iltana oli ohjelman päänäyttämönä Teatteri Moulin Rouge, jossa virallisena osuutena palkittiin pokaaleilla parhaat SMOTOn jäsenkerhojen verenluovutuskilpailuun 2002 osallistuneet kerhot. Nämä kerhot paremmuusjärjestyksessä ovat Porin Konepyöräklubi, Jyväskylän Moottoripyöräklubi sekä Turun Moottoripyöräilijät.
Mitäpä ohjelma ilman leikkiä olisi, joten viihdykettä tarjottiin palkintokemujen jälkeen kerhojen välisillä kilpailuilla, joissa valittiin muun muassa vuoden “vihanneskerho”, jonka arvostetun tittelin voitti Lahden Bay City Bikers. SMOTOn hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden kilpailu viihdytti tai paremminkin sanoen nauratti yleisöä lähes uupumukseen saakka.
Lauantai-ilta olikin sitten loppua kohti vapaata seurustelua menon aina vain kiihtyessä aamutunneille saakka.
Sunnuntaina melkeinpä kukon laulun eli yhdeksältä aamuvirkuimmat risteilijät kokoontuivat laivan allasosastolle. Tilaisuuden osallistujien kuivia kurkkuja virkistivät Moto Italia Importin tarjoamat saunaoluet, joista vöyräs kiitos. Miss- ja MrSMOTO2002 tulivat myös valituksi. MissSMOTO titteliä kantaa vuoden Heidi Kallionpää. Hänen meriittinään on muun muassa motoristien jälkikasvun turvaaminen ja Heidi nähtäneenkin ensi vuonna esikoisensa kanssa lastenaltaassa. MrSMOTO löytyi Etelä-Hämeestä ja hän on Eeli Piirola, motoristipiireissä paremmin Elwiksenä tunnettu. Aina hymyilevä Elwis on sivuvaunu-Uralillaan tuttu näky kesän kokoontumisissa.
Ensi vuonna taas!
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|