Etusivu Uutiset Uutisarkisto Uutisarkisto 2002 Ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen kolmannen kierroksen lausunto

Ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen kolmannen kierroksen lausunto

SMOTO antoi elokuun lopussa lausuntonsa ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen kolmannen ja viimeisen kierroksen asetuspaketista. Kyseessä on 10 vuoteen merkittävin lakiuudistushanke joka koskee moottoripyöriä ja asettaa harrastuksellemme kehykset useiksi vuosiksi eteenpäin. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) suunnittelee, että asetuspaketti tulee voimaan vuoden 2003 alusta.

LVM:n valmistelemassa asetuspaketin kolmannessa osassa oli käsiteltävänä mm. "asetus vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta ja ajoneuvon kokoamisesta osista" sekä "asetus ajoneuvojen hyväksynnöistä". Edelliset lausunnot löytyvät artikkelista: "Ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen kierroksen lausunto".

Tämän viimeisen kierroksen lausunnossansa SMOTO puuttuu jälleen huonoon tai puuttuvaan tukeen vapaan kaupan periaatteiden tiimoilta. Asetusten useat kohdat ovat ristiriidassa EU:n vapaata kauppaa ja tavaroiden vapaata liikkumista koskevien säädösten, EU:n perustamissopimuksen sekä EU-tuomioistuimien päätösten kanssa.

On huomattava, että autoverolaki ei ole mukana näissä ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen lausuntokierroksissa. Tämä hankaloittaa lausuntojen antamista sillä esimerkiksi jyvitykset ovat puhtaasti moottoripyörien korkean autoverotuksen seurausta. EU tuomioistuin antaa päätöksensä toisesta EU-maasta tuodun käytetyn ajoneuvon autoveron määrästä sekä siitä kannettavan ALV:n oikeudenmukaisuudesta 19.9.2002. Yleisesti odotetaan, että tämä päätös tulee pakottamaan muutoksiin myös autoverolaissa. SMOTO:lla ei ole tietoa uuden autoverolain sisällöstä tai muusta mahdollisesta valmistelutyöstä.

Koko kolmannen kierroksen lausunto on luetavissa tästä: http://www.smoto.fi/documents/lainsaadanto/Lausunto20020823.rtf (76,7KB).