Ensimmäiset kerhojen omat mp-kouluttajat uunista ulos
SMOTO sekä Liikenneturva esittelivät MP-näyttelyssä 1.2.2002 projektin moottoripyöräilijöiden jatkokoulutuksen järjestämiseksi. Yhteistyössä ovat mukana myös Moottoripyöräkerho 69 ry.(MP 69) sekä Suomen Moottoripyöräkouluttajat ry. (SMoK). Koulutusprojekti starttasi ensimmäisellä osiollaan 25.-28.4.2002.
Mp-jatkokoulutusprojektilla kysyntää
Kevään kurssille osallistui 15 eri SMOTO-kerhojen jäsentä, opettajia oli kolme. Seuraava kouluttajakurssi järjestetään 5.-8. syyskuuta 2002 poliisikoululla Tampereella ja ennakkoilmoittautumisia on tullut niin runsaasti, että kaikki halukkaat eivät ehkä mahdu. Peruutuspaikkoja kannattaa kuitenkin aina kysyä.
Projektihan tähtää siihen, että jokaiseen SMOTOn jäsenkerhoon saataisiin koulutettua vähintään yksi, mieluimmin kaksi peruskurssin käynyttä MP-kouluttajaa. Jatkossa nämä kouluttajat toimisivat kerhoissaan moottoripyöräilijöiden jatkokouluttajina. Kerhoilla on mahdollisuus käyttää tätä koulutusmahdollisuutta omalla paikkakunnallaan palveluna sekä kerhon omille jäsenille että ulkopuolisille. Myöhemmin on tarkoitus kartoittaa ne kerhot, joilla koulutustarjontaa on.
Kevään kurssilla mukana ollut Markku Ahlsten kehui opettajia asiantunteviksi ja hyvin yhteiskoulutuksen taitaviksi, kurssimateriaalia loistavaksi sekä oli tyytyväinen myös teoria- ja ajoharjoitteluosuuksien sopiviin ajoituksiin. Vaikka päivät olivatkin pitkiä, oli koulutus vastannut odotuksia.
Lisätiedot löytyvät osoitteesta http://www.smoto.fi/uutiset-2002.html#koulutusta samoin kuin kaavake ilmoittautumista varten. Samalla lomakkeella voi myös tiedustella jatkokoulutuspaikkakunnista.
Seuraava Ennakoivan Ajon Kurssi 3.8.2002
Moosehead Bikers MC järjestää Moottoripyöräilijöiden Ennakoivan Ajon Kurssin (EAK) Mäntsälässä lauantaina 3.8.2002. Kurssi on kaikille avoin ja osanottajat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Tilaisuus alkaa 9:00 ja loppuu noin 18:00 ja ajoharjoittelu toteutetaan läheisellä tehdasalueella.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Moosehead Bikers r.y. http://mobi.smoto.fi/
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|