Luistellen irti huumeista - Lähde mukaan saattueeseen
Seitsemän hengen joukko sairaanhoitoalan ammattilaisia rullaluistelee Nuorgamista Hankoon oheisen aikataulun mukaisesti elokuussa.
Elokuun toisena päivänä starttaavalla tempauksella hankitaan julkisuutta huumeidenvastaiseen työhön ja tapahtuma toimii yhteistyössä Irti Huumeista ry:n kanssa.
Nyt myös jokaisella motoristilla on vaikutusmahdollisuus
Rullaluistelijat nimittäin toivovat, että moottoripyöräilijät eri paikkakunnilla toimisivat saattueina saavuttaessa paikkakunnalle ja sieltä poistuttaessa. Saattueellinen moottoripyöriä luistelijoiden edessä ja takana paitsi parantaa luistelijoiden turvallisuutta, niin myös herättää enemmän huomiota hyvän asian puolesta. Tapahtumaa myös televisioidaan joillain paikkakunnilla.
SMOTO toivoo jäsenkerhojensa ottavan tapahtumaan osaa runsaslukuisesti ja pyrkivän järjestämään saattueita mahdollisimman pitkille matkoille oheisen reitin varrella. SMOTO toimittaa tapahtuman yhteyshenkilölle tiedot reitin varrella olevista SMOTO-kerhoista, joten kerhojen yhteyshenkilöt olkaapa valppaana!
Tarkemmat kelloajat kaupunkeihin saapumisista ja niistä lähtemisistä matkan aikana saa yhteyshenkilö Jaana Hirvoselta 044-0430309. Jaana toivoo ilmoittautumisia osallistumisesta "saattuetyöhön" niin, että homma saadaan kunnialla koordinoitua.
Lisätietoa: Irti Huumeista r.y. http://www.irtihuumeista.fi/
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|