Etusivu Uutiset Uutisarkisto Uutisarkisto 2003 Moottoripyörien hintojen muutosvertailutaulukko

Moottoripyörien hintojen muutosvertailutaulukko

Työnsä päättänyt eduskunta teki viimeisenä työnään päätöksen autoverosta johon, motoristien ja moottoripyöräjärjestöjen ahkeran lobbauksen ja painostuksen johdosta, sisältyi ennakkotiedoista poiketen myös moottoripyörien verotusmuutos. SMOTO kiittää kaikkia aktiivisia motoristeja jotka osallistuivat alkuvuoden kampanjoihin ja omalla panoksellaan saivat aikaan nyt näkyvät hintojen pudotukset. SUURIMMILLAAN HINNANMUUTOKSET OVAT N. 20% JA USEITA TUHANSIA EUROJA.

Parhaillaan muodostettavalla Hallituksella sekä uudella Eduskunnalla on yhtenä tehtävänään tällä toimikaudella jälleen muuttaa ajoneuvojen verotusta kohti yleiseurooppalaista käytäntöä.

SMOTO kiittää myös niitä vapaaehtoisia jotka auttoivat tämän taulukon tietojen keräämisessä ja tallentamisessa.

Moottoripyörien hinnat ovat alentuneet Suomessa autoverolain muutoksen jälkeen keskimäärin 11 prosenttia. Alennuksista huolimatta uudet moottoripyörät ovat meillä edelleen noin kolmanneksen kalliimpia kuin Saksassa. Tiedot perustuvat Suomen Motoristit Ry:n (SMOTO) markkinoilta keräämään hintavertailuun.

Työnsä päättänyt eduskunta muutti viimeisenä työnään autoverolakia, johon motoristien ja moottoripyöräjärjestöjen ahkeran lobbauksen (ja painostuksen) johdosta sisältyi ehdotuksesta poiketen myös moottoripyörien verotusmuutos. Autoveron laskentatavan muutos johti uusien moottoripyörien hintojen laskuun, mutta eurooppalaista tasoa ei ole vieläkään saavutettu. Parhaillaan muodostettavalla hallituksella sekä uudella eduskunnalla on yhtenä tehtävänään tällä toimikaudella jälleen muuttaa ajoneuvojen verotusta kohti yleiseurooppalaista käytäntöä.

Taulukossa olevat hinnat on poimittu maahantuojien ja jälleenmyyjien ilmoituksista, sekä alan lehtien hintataulukoista. Saksan hinnat on kerätty saksalaisten alan lehtien hintataulukoista ja osin Saksan maahantuojien www-sivuilta, hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voivat muuttua edelleen ja taulukkoa pyritään päivittämään muutosten mukaan. Taulukossa on tehtyjen hinnanmuutoksen vaikutus prosentteina ja myös vertailu Saksan hintoihin.
(vastaava hinta Saksassa ja sieltä hankitun uuden pyörän hinta tuotuna Suomeen ja prosentuaalinen ero kotimaan ja Saksan hinnan välillä ).

Koska Tullilaitoksen verolaskenta yksityishenkilöiden tuomien ajoneuvojen kohdalla ei ole havaintojemme mukaan kaikkialla samanlaista tai ei perustu samoihin tekijöihin, voi Tullin määräämä vero olla noin 10% suurempi tai pienempi kuin taulukossa mainittuun hintaan sisältyvä. Kulut Saksasta haettaessa on arvioitu noin 600 euroksi.

Vertailuhinta "Hinta tuotuna Saksasta" on laskettu vähentämällä ensin Saksan listahinnasta alv (16%), eli (Saksan hinta /1.16), tähän on lisätty suomen alv (Saksan alviton hinta*1,22) johon on lisätty uuden verolain mukaan laskettu MP-vero (listahinta * veroprosentti 8-20%), sitten autoveroon on vielä lisätty ELVI eli autoveron arvonlisävero, joka ei ole arvonlisäveroa, mutta jotain muuta eli : ((listahinta * veroprosentti 8-20%)*1,22).

Näin saadut tulokset ovat vain suuntaa antavia, eivätkä välttämättä vastaa lopullista veron määrää. Ne vastaavat kuitenkin hyvin lähelle sitä arviota joka kuluttajalla on mahdollista tehdä ostopäätöstä suunnitellessaan.

Hintoja vertailtaessa on myös muistettava se, että pyörät saattavat olla varusteiltaan erilaisia, ostopaikasta riippuen.

SMOTO haluaa kiittää kaikkia aktiivisia motoristeja jotka osallistuivat alkuvuoden kampanjoihin ja omalla panoksellaan saivat aikaan veromuutoksen, joka johti nyt näkyviin hintojen pudotuksiin.

SMOTO kiittää myös niitä vapaaehtoisia jotka auttoivat tämän taulukon tietojen keräämisessä ja tallentamisessa.

Taulukko löytyy osoitteesta: http://www.smoto.fi/uutiset/MP-Hintavertailu032003-1.htm