Rakenteluasetuksesta muutosehdotus, vihdoinkin
Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on tehnyt korjausesityksen "prosenttiasetuksesta" eli asetuksesta vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta ja ajoneuvon kokoamisesta osista. Tämä asetus kiinnostaa motoristeja siksi, että sen pykälät muodostavat yhden suurimmista epäkohdista moottoripyörien kunnostamisen ja muuntelun saralla.
Asetukseen on lobattu muutosta jo vuosien ajan ja autoverolain muutoksen yhteydessä (vuoden 2002 lopussa ja 2003 alussa) työmme tuotti tulosta: Eduskunta liitti autoverolain uudistamistyön yhteydessä lakiin mukaan ponnen. Tämän ponnen mukaan asetusta tulee muuttaa siten, että liikenneturvallisuutta parantavia osia ja turvallisuuden kannalta välttämättömiä kulutusosia ei enää otettaisi huomioon prosenttiosuuksia laskettaessa. Autoverolakihan määrää, että ajoneuvo verotetaan uudelleen kun 50% tai enemmän sen osista on vaihdettu.
Ilahduttavasti myös motoristien ja rakentelun etujärjestöt olivat heti alusta lähtien mukana lausunnonantajina. Vaikka iso pyörä vippaa hitaasti on asia siis nyt ottanut merkittävän askeleen eteenpäin. Lausunnot valmisteltiin yhdessä ja osana SMOTOn veroryhmän työtä. Lausunnoissa lähinnä todetaan, että asetusta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossa vaan siihen tulee ottaa mukaan esittämämme muutokset.
Kulutusosat huomioitu, liikenneturvallisuutta parantavia ei
Asetusluonnoksessa on otettu hyvin huomioon kulutusosien vaihdot. Tämä tarkoittaa sitä, että jos asetus hyväksytään näiltä osin esitetyssä muodossa niin moottoripyörien entisöinti ja kunnostaminen muuttuu myös pykälien osalta helpommaksi. Siten tämä asetus vastaa paremmin nykyistä käytäntöä, kulutusosien vaihtoihin ei juuri ole puututtu niin kauan kuin ajoneuvo on säilynyt ulkoisesti muuttumattomana.
Sen sijaan ajoneuvon muuttaminen liikenneturvallisuuteen vaikuttavien ja sitä parantavien osien vaihdolla on jäänyt lähes kokonaan huomiotta ja lausuntomme painottuukin tämän asian kuntoon hoitamiseen.
Myös kanta-ajoneuvotarkastus todettiin kokonaisuudessaan hankalaksi ja turhaksi toimenpiteeksi. Ongelmia tulee erityisesti silloin kun, ajoneuvoa on muutettu ulkomailla ennen maahantuontia vähemmän kuin tuo 50% mutta kuitenkin sen veran, että ajoneuvo pitäisi kanta-ajoneuvokatsastaa.
Tästä eteenpäin homma etenee omalla painollansa niin, että ministeriössä asetusta valmisteleva työryhmä vie harkintansa mukaan lausunnot osaksi asetusta ja esittelee lopullisen asetuksen Presidentille hyväksymistä varten. Uuden rakenteluasetuksen pitäisi tulla voimaan vuoden 2005 alussa.
Lisä- ja taustatietoa
* http://www.mmaf.fi/arkisto2004.html#prossateietene MMAF: Prosenttisääntöjen muutosaikataulusta ei vielä tietoa (01-01-04)
* http://www.mmaf.fi/arkisto2003.html#prossakysely MMAF: Kysely prosenttisääntöjen muutosaikataulusta (29-09-03)
* http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021258 LVM:n asetus vaurioituneen ajoneuvon kunnostamisesta ja ajoneuvon kokoamisesta osista (1258/2002)
* http://www.mintc.fi/ Liikenne- ja viestintäministeriö
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|