Tony Materna: Matkalla tulevaisuudessa
Käännös: Tommi Turkia
Tulevaisuutta on aina hankala ennustaa. Kukapa Honda 450:lla tai Triumph Bonnevillella 1966 ajanut olisi osannut edes unelmoida GSXR:stä tai kuka Gold Wingin ajaja vuonna 1975 olisi osannut kuvata sitä kuusisylinteristä, alumiinirunkoista, CD-soittimella varustettua pyörää, joka nykyään kantaa samaa nimeä?
Mutta sanat tulevaisuus ja edistys eivät aina merkitse samaa asiaa. Hyppää kyytiin, kun Tony Materna vie meidät ajelulle hieman erilaiseen tulevaisuuteen.
Texas 21.4.2015
Moottoripyörällä ajaminen on mahtavaa! Talvi on ollut pitkä mutta nyt pyöräilykausi on vihdoin saapunut. On aika kaivaa kaksipyöräinen esiin ja viedä se ajelulle.
Ennen kauden ensimmäistä ajelua on tietenkin ollut paljon tekemistä. Onneksi aloitin paperityöt hyvissä ajoin muutama kuukausi sitten. Nyt minulla on virallinen lääkärintodistukseni, joka todistaa kaikille, että olen läpäissyt jokavuotisen lääkärintarkastuksen. (Olin hieman huolissani, kun tarkastuksessa todettiin kolesterolini nousseen hieman edellisestä vuodesta. "Emmehän me voi sallia motoristin saavan sydänkohtausta kesken ajon ja vaarantavan muita tienkäyttäjiä", he sanoivat. Onneksi kolesterolini on edelleen selvästi raja-arvojen alapuolella.)
Sitten oli tietysti vielä se 30 000 dollarin takuumaksu, joka minun oli maksettava ennakkoon sairausvakuutuksen omavastuuna, jotta en olisi yhteiskunnalle taakaksi mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Summa olisi ollut miljoona, mutta minulla on vapaaehtoinen "Ei elvytystä" -kaulapanta, jolla saan ison alennuksen. Lisäksi saan vielä 5 prosentin alennuksen, koska ilmoittauduin elimenluovuttajaksi.
Vihdoin ja viimein, kaiken tuon jälkeen, istuuduin tänä aamuna tietokoneeni ääreen lähettääkseni matkasuunnitelmani liikkuvan poliisin pääkonttoriin. Heidän tietokoneeltaan meni alle minuutti sen käsittelemiseen ja hylkäävän vastauksen lähettämiseen.
Hetkinen! Luulin olleeni todella tarkka, välttäneeni kaikki kielletyt tiet ja alueet, mikä ei muuten ole täällä, missä minä asun, ihan helppoa. Tutkittuani kaikki tiedot Digiroad järjestelmästä uudestaan huomasin, että viranomaiset olivat sulkeneet yhden metsän halki kulkevan tien moottoripyöriltä edellisellä viikolla.
Tunsin itseni aika noloksi. Tapanani on lukea kaikki "Tiedotukset moottoripyöräilijöille", joita liikkuva poliisi päivittäin julkaisee web-sivuillaan. Tuollaisesta virheestä kiinni jääminen otti todella päähän. Valitsin kiertotien vanhan kuparikaivoksen kautta kaupungin pohjoispuolelta ja lähetin matkasuunnitelmani uudelleen. Tällä kertaa sen käsittely kesti hieman kauemmin, mutta sain lopulta Ajo-oikeus koodini, joka minun pitää naputella pyöräni tietokoneeseen, jotta saan sen käyntiin. Tässä systeemissähän on se hieno puoli että voin selailla poliisin www -palvelimelta kaikki viimeisen 10 vuoden aikana ajamani moottoripyöräreissut ja niiden reitit, tiemaksut ja muut kustannukset, hyvää asiakaspalvelua poliisilta, sanon minä.
Ei sitten muuta kuin ajohaalari päälle ja matkaan! Pujottaudun neon-keltaiseen, liikenneministeriön hyväksymään turvapukuuni. Seuraavaksi vedän päälleni itsestään täyttyvän turvatyynyliivini (kirkkaan keltaisen, tietenkin, jotta poliisi voi todeta minun noudattavan määräyksiä). Lopuksi puen viranomaisten hyväksymät saappaat, ajohanskat ja kypärän, ja suuntaan pyörälleni.
Määräysten mukaiset turvakaaret aiheuttavat minulle aina pieniä ongelmia. Koska olen aika pitkä, minun pitää kyyristyä, että mahdun noiden kahden suojaavan putken alle. Mutta ei minulla ole valittamista: jos olisin viisi senttiä pidempi, minun pitäisi anoa erillistä ylisuurten kuljettajien ajolupaa saadakseni ajokortin. Asetun istuimelle, kytken turvatyynyn käynnistysjohdon, kiinnitän turvavarusteet ja näppäilen ajo-oikeus koodini. Sitten painan käynnistystä ja… ei mitään.¨
Pieni piip ja vilkkuva vihreä LED muistuttavat minua unohtamastani kohdasta. Avaan visiirin, kumarrun, työnnän alkolukon (minkä muuten Ruotsalaiset ottivat käyttöön jo joskus 2000 -luvun alkupuolella) putken suuhuni ja puhallan. Palkkioksi tästä vihreä LED palaa nyt tasaisesti ja pyörä hyrähtää käyntiin.
Ah, mikä ihana ääni tästä yksisylinterisestä lähteekään (saatatte muistaa monisylinteristen aikakauden, joka päättyi vuosia sitten, kun viimeinenkin valmistaja kyllästyi maksamaan ylimääräistä EUn sylinteriveroa). No, jos totta puhutaan, en oikeastaan kuule moottoria ollenkaan: ympäristöviraston määräysten mukainen viisivaiheinen äänenvaimennin ja liikenneministeriön hyväksymä kypärän aktiivinen äänenvaimennusjärjestelmä pitävät huolen siitä. Mutta tunnen moottorin värinän kuitenkin kehossani. Kunnon konetta ei voita mikään! Käännyn pois pihasta kadulle. Kun nopeus kiihtyy, ajoneuvon tukipyörät kääntyvät automaattisesti sisään. Tiedän, että on ihmisiä, jotka vielä naureskelevat noille "apupyörille", mutta minä ainakin arvostan niitä. Kun jalkani ovat kiinni pakollisissa säärisuojuksissa ja pyörän painopiste turvakaarien takia korkealla, tämän laitteen pystyssä pitäminen liikennevaloissa olisi mahdotonta ilman niitä. Oikeastaan ne eivät ole täällä pakollisia, mutta kun ne määrättiin pakollisiksi EU:n alueella, valmistaja laittoi ne saman tien kaikkiin pyöriin. Ovelaa, vai mitä?
Nyt olen vihdoin tien päällä ja ajan! Kun väännän kaasua, olen todella iloinen, että olen yli neljäkymmentä. Minulla on nyt Kolmannen luokan rajoittamaton moottoripyöräajokortti. Viisituntisen kirjallisen kokeen ja kahden ja puolen päivän ajotaitokokeen läpäistyäni minulla on nyt oikeus ajaa 55-hevosvoimaisia moottoripyöriä! (Voitte uskoa, että leuhkin sillä nuoremmille ajajille noiden 45-hevosvoimaisten pyöriensä kanssa ja alle 25-vuotiaille ja heidän 33 hevosvoiman pyörilleen.) Kuka vielä väittää, että vanheneminen ei ole hauskaa?
Ennen kuin ajan ulos kaupungista, pysähdyn paikallisella poliisiasemalla ja ajan ajoneuvojen päästörajojen tarkistuskoppiin. Koska olen liikenteessä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, minun on kytkettävä pakoputki analysaattoriin, samalla kun tietokone tarkistaa ajoneuvon tunnuksen viivakoodista vasemmassa säärisuojuksessa. Pääsen läpi, luonnollisesti - toisin kuin jotkut hurjapäät, minulle ei tulisi mieleenkään sorkkia polttoaineensyöttöä. Kun moottoreihin kajoaminen kiellettiin Antitampering -laeilla rangaistuksen uhalla kaikilta muilta paitsi virallisilta moottoripyörämekaanikoilta, ymmärsin, että minun päiväni autotallissa olivat ohi.
Seuraan matkasuunnitelmaani pitkin kaupungin katuja ja saavun automaattisen ITS-moottoritien liittymälle. Kun ajan ylös liittymää, viivakoodini luetaan jälleen ja Digiroad-tiemaksutililtäni veloitetaan 24 dollarin haittamaksu moottoritien käytöstä.
Tämä automatisoitu järjestelmä on ollut suuri siunaus autoilevalle kansanosalle: autot ajavat tietokoneohjauksessa, kaikki tasaisin välein samaa tasaista vauhtia.
Meille moottoripyöräilijöille tässä ITS -systeemissä on kyllä pieni pulma. Koska tietokoneet eivät havaitse kulkuneuvojamme lainkaan, ne eivät myöskään varaa niille tilaa. Niinpä minun on tungettava itseni autojen väliin jäävään kuuden metrin rakoon ensin hitaammalle 60 km/h-kaistalle ja siitä sitten nopeammalle yhdeksänkympin kaistalle. Se voi olla hankalaa mutta ongelmia tulee vain jos satut kaatumaan. Koska tietokoneet eivät tunnista meitä, liikenne vain jatkaa kulkuaan. Mutta asiaa tutkitaan ja ongelma ratkaistaan koska tahansa, meille on luvattu.
Tuijotan pakettiauton takapäätä puolitoista tuntia (ohittaminen on kiellettyä) ja siirryn sitten hyvissä ajoin oikealle ennen Kaivostien liittymää, aivan kuten matkasuunnitelmani edellyttää.
Joidenkin mielestä tämä seutu on pelkkä kaatopaikka, mutta minulle tämä on moottoripyöräilijän taivas. Ei turhia puita tai autoja häiritsemässä keskittymistä. Täällä ei tunnu käyvän enää kukaan muu kuin minä.
Vain harmaa taivas yläpuolella ja tie avoinna edessä! Väännän kaasun täysille ja tunnen kuinka hakkaava mäntä työntää pyörää eteenpäin: 80, 90, 95 - oho! Ajoneuvon ISA -nopeusrajoitin, sekin Ruotsalaisten kehittämä, ottaa ohjat ja estää minua ylittämästä henkilökohtaista kattonopeuttani. Siunattu teknologia! Ilman sitä ajotietokoneen satelliittipaikannukseen kytketty hälytysjärjestelmä olisi välittänyt rikkeeni radioteitse suoraan poliisille ja Digiroad -tilini saldo olisi taas huvennut melkoisesti.
Nojaan siis vain taakse ja nautin matkasta. Tunnen kuinka ilmavirta lyö yli sentin paksuiseen, kivenkestävään tuulilasiini. Kuulen yksisylinteriseni vaimennetun äänen kaikuna kaivosjätevuorien rinteiltä. Ja voin ottaa kurvit pyöräni gyroskooppisen kallistusmittarin sallimalla 25 asteen kallistumalla!
Sitten se erityinen hetki saapuu. Iso virne leviää naamalleni. Tästä ei elämä enää parane! Että minä rakastan moottoripyöräilyä!
Tämä ja kaikki tässä tulevaisuuden visiossa esitetty on mahdollista teknisesti jo tänä päivänä.
Onko moottoripyöräily parinkymmenen vuoden päästä tällaista, on EHKÄ JO ALLE KYMMENEN VUODEN PÄÄSTÄ jos emme tee mitään asialle. Tsekkaa tekstissä esiintyvät linkit :
Sinä voit vaikuttaa liittymällä SMOTOn kannatusjäseneksi juuri nyt !
Täytä lomake ja liity mukaan tukemaan meidän kaikkien motoristien edunvalvontaa ja varmista ettei moottoripyöräilysi kymmenen vuoden kuluttua ole edellä esitetyn kaltaista.
Tämä pakina on luettu kertaa
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|