MOTORISTIEN KEVÄT-FORUM 25.4.2004 siirtyi vuodella.
Kerhoille ja motoristeille
MOTORISTIEN KEVÄT-FORUM 25.4.2004 siirtyi vuodella.
LC Helsinki-Töölön kuukausikokous päätyi viime viikon kokouksessaan siirtämään sunnuntaiksi 25.4.2004 suunnitellun yhteishankkeen MOTORISTIEN KEVÄT-FORUMIN vuodella.
Uusi ajankohta on sunnuntaina 24.4.2005 samassa paikassa, FORUMIN PARKKIHALLISSA.
Keskustelussa todettiin mm, että kunnolliselle suunnittelulle ja toteuttamiselle ei ollut riittävästi aikaa. Yhteistyökumppaneiden hankinta, alan lehdistön informointi sekä yleensä tiedottaminen ja järjestelyjen kannalta muut merkittävät suunnitelmat ja niiden onnistunut toteuttaminen olisivat vaatineet ensimmäiselle tapahtumakerralle enemmän aikaa.
Samalla todettiin asian merkittävyys ja päätettiin ottaa asia hallituksen seuraavassa kokouksessa 7.4.2004 käsittelyyn jatkotoimia varten.
Valitamme tapahtuman siirtymistä, mutta uskomme ensi vuoden tuovan onnistuneen yhteistapahtuman laajoille piireille.
Hyvää alkavaa motoristi-kevättä ja -kesää kaikille tahoilla!
Vähän "murahdellen" ja kaasutellen
Helsinki 25.3.2004
Melkein kevätterveisin
| Lions-klubi Helsinki-Töölö | SMOTO |
| Pekka Leinonen | Hannu Virta |
| 050-5665529 | 0400-956355 |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|