Ratkaisuehdotus muuttoautojuttuun

Korkein hallinto-oikeus (KHO) pyysi vuoden 2002 loppupuolella yhteisöjen tuomioistuimelta päätöstä muuttoautojen kohtelusta. Oikeustaistelussa on kyse siitä, voiko Suomi asettaa rajoja muuttajan omaan käyttöön hankittujen ajoneuvojen arvolle tai lukumäärälle. Samassa rytinässä kyseenalaistetaan myös kohtuuton kolmen vuoden karenssisääntö. Tapauksen suullinen käsittely oli yhteisöjen tuomioistuimessa tammikuun puolivälissä (katso "Muuttoautojen verotuksen käsittely etenee yhteisöjen tuomioistuimessa" 07-01-04).

Julkisasiamies antoi maaliskuun alussa oman ratkaisuehdotuksensa ja asiassa odotetaan seuraavaksi yhteisöjen tuomioistuimen päätöstä. Tämän jälkeen KHO pääsee tekemään oman linjauksensa. Valitettavasti kyseessä ei ole yksiselitteinen Eurooppa-lain soveltamiseen liittyvä asia kuten oli ns. "Siilinin" tapauksessa. Tässä muuttajien autoveroasiassa kyseessä on enemmänkin poliittinen päätös jota tällä kertaa ajetaan oikeusteitse.

Julkisasiamies: Käyttöä voidaan verottaa etukäteen riippumatta siitä kuinka paljon hyödykettä lopulta käytetään

Asian poliittiskimuranttinen luonne näkyykin julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa. Julkisasiamies totesi vastauksessaan, että henkilökohtaisen omaisuuden maahantuonnissa direktiiviä (83/183/ETY) on tulkittava niin, että se ei ole esteenä sellaisen autoveron kaltaisen veron kantamiselle, joka on suoritettava yhdestä jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon muuttotavarana tuotavista moottoriajoneuvoista. Toisin sanoen julkisasiamies kallistuu tässä tapauksessa verottajan kannalle jonka logiikan mukaan Suomen autovero kohdistuu auton käyttöön. Veroahan ei kanneta, jos autoa ei rekisteröidä.

Tämä ajatuslogiikka ei kestä maalaisjärjellä tarkastelua. Käyttöön kohdistuvia veroja kannetaan nimenomaan käytöstä esimerkiksi polttoaineen, tiemaksujen sekä muiden vuotuisten maksujen kautta. Kulutukseen kohdistuva vero taas kannetaan kulutuksen eli esimerkiksi juuri hankinnan yhteydessä tyypillisesti juuri hankintahintaan perustuen. Ei ole kestävä ajatus, että käyttöä verotettaisiin hankintahinnan perusteella määräämättömältä ajalta etukäteen riippumatta siitä, miten paljon ajoneuvoa lopulta käytetään.

Direktiivi: Kulutukseen kohdistuvia veroja ei saa sisärajojen yli muutettaessa kantaa

Yhteisön direktiivi (83/183/ETY) edellyttää täydellistä verovapautta kulutukseen kohdistuvien verojen osalta. Jos oikeus tulkitsee autoveron kulutukseen kohdistuvaksi veroksi, niin maahan muuttavien henkilöiden autoverovapauden rajoitukset poistuvat paitsi veron rahamääräisen suuruuden niin myös tuotavien ajoneuvojen lukumäärän osalta. Tämä tarkoittaisi korkean erillisveron politiikan romuttumista täysin. Ajoneuvoharrastajien kannattaisi muuttaa puoleksi vuodeksi pois maasta ja tuoda vaikka parikymmentä prätkää maahan muuttotavarana. Tai lähettää työtön serkku makaamaan puolen vuoden ajaksi Italian rannoille.

Nykyisen kaltaisen korkean autoveron kolkko kohtalo on erityisesti moottoripyörien rakentelijoiden hartaimpana toiveena. Autoverolaista juontaa juurensa sekavat prosenttisäännökset sekä monet muut osista rakentamista vastaan ja lainkierron estämiseksi varten luodut rajoitukset. Korkeasta erillisverosta luopuminen mahdollistaa tämän monimutkaisen valvontajärjestelmän poistamisen, tämä taas avaisi monia tänään suljettuja ovia ja mahdollisuuksia rakentelurintamalla.

Lopuksi voidaan vielä pohtia mitä asian saama poliittinen sävy tarkoittaa oikeusvaltion toiminnan ja yleisen oikeuskäsityksen kannalta? Jos oikeusistuimet tekevät päätöksiä poliittisin perustein silloin kun laki ei ole täysin selvä voidaan kysyä, mitä virkaa on lakia säätävillä elimillä?