Motoristit verta luovuttamassa
Helsingin Yrjönkadulle, O’Malley’s -baarin viereen on pysäköity viisi moottoripyörää riviin. Toisin kuin saattaisi kuvitella – nämä motoristit eivät istu huurteisella – vaan viereisessä rakennuksessa, Veripalvelun toimistossa.
Tiistaina 14. kesäkuuta, maailman verenluovuttajien päivänä, Yrjönkadun toimistossa käy kuhina. Kello lähestyy kuutta ja verenluovuttajien jonon häntäpää yltää ulko-ovelle asti. Nurkkapöydästä kuuluu iloista rupattelua: viisi miestä ajopuvuissaan täyttää terveydentilakyselyä ja siemailee mehua. Jalkojen juuressa, raskaiden kenkien vieressä, lojuvat kypärät.
– Tälle päivälle sattui valitettavasti vähän heikko osanotto: kaverit ovat kesälomilla ja muutamat ovat sairastuneet, kertoo moottoripyöräkerho Cubic Club Porvoo ry:n puheenjohtaja Mika Oksanen, 39.
Neljä Porvoon kerhon motoristia on kuitenkin lähtenyt keräämään pisteitä kerholleen Suomen Motoristit ry:n järjestämässä verenluovutuskampanjassa. Yksi heistä on Pellosta syntyisin oleva Ari Mäkikyrö, 40, joka luovuttaa verta tänään ensimmäisen kerran:
– Tai no ei tiedä vielä, onko eka kerta. Tyrkyllä kuitenkin, kommentoi Ari, jonka hemoglobiiniarvo on aina ollut alhainen. Nytkin jää nähtäväksi, pääseekö Ari luovuttamaan. Miesluovuttajalla veren hemoglobiinipitoisuuden tulee olla vähintään 135 g/l; naisilla vastaava luku on 125 g/l.
”Älä luovuta ennen kuin luovutat!”
Ovi käy ja sisään astuu vielä yksi kypärämies: Suomen Motoristit ry:n verenluovutuskampanjan vastaava Simo Ruuska, 40. Hänellä on tänään edessään 13. luovutuskerta. Simo tutkii kännykkäänsä ja kertoo saaneensa tekstiviestin vantaalaiselta motoristitytöltä, joka ei tällä kertaa valitettavasti ehdikään verenluovutukseen:
– Täytyy kuitenkin varmistaa, ettei hän luovuta ennen kuin luovuttaa, Simo naurahtaa.
Nurkkapöydässä vakavoidutaan, kun keskustelu siirtyy edellisen viikonlopun kolmeen moottoripyöräonnettomuuteen:
– Ihan turhia tapauksia: liikaa vauhtia, kommentoi Simo.
Vauhti kiehtoo monia motoristeja, mutta lajin riskitkin tiedostetaan. Pöytäkeskustelussa paljastuu, että motoristien luovutukseen tulon motiivit ovat varsin yhdenmukaisia. Mikan heittoon tiivistyy monen luovuttavan moottoripyöräilijän ajatus:
– Onhan tässä tietty se, kun harrastaa näitä ”suhteellisen turvallisia lajeja”, voi saada omansa kohta takaisin.
”Ei makoilua ihmeempää”
Tiedot on kerätty, lomakkeet täytetty, ja hemoglobiinitkin mitattu: miehet ovat valmiita itse verenluovutukseen. Motoristit Tom Jalas, 30, ja Petteri Tiljander, 27, lueskelevat rennonoloisina Aku Ankkaa luovutuspedeillään. Tom luovuttaa verta nyt kolmatta kertaa, Petterillä on menossa toinen kerta. Kummatkin luovuttivat myös viime kesänä motoristitempauksen yhteydessä. Vieressä makaa ensikertalainen Ari.
– Ainut jännä paikka tässä oli, miten hemoglobiinin kanssa käy, mutta se ei ole ollut vuosiin näin hyvä! Ei tämä ole makoilua ihmeempää, kuvailee Ari ensimmäistä verenluovutustaan.
Mihinkään ei ole kiire
Verta luovuttavan motoristin tulee muistaa, ettei luovuttamisen jälkeen voi heti rynnätä rivakasti liikenteeseen. Mika ja Simo muistelevat viimekesäistä luovutustempausta:
– Istuskeltiin porukalla ensin rauhassa kahvittelemassa, sitten ajettiin hissukseen rantaan Nesteen huoltoasemalle ja sieltä vielä Kaivopuistoon jäätelölle. Vasta tämän jälkeen oli kotimatkan aika.
Vaikka kello näyttää jo kahdeksaa ja Yrjönkadun toimisto pistää ovensa kiinni periaatteessa kello 19, istuskelevat motoristit edelleen nurkkapöydässä. Kahvia, vadelmakakkua, mehua ja kolmioleipiä katoaa suuret määrät motoristien suihin: näillä miehillä ei ole mihinkään kiire. Keskustelu kääntyy kesäsuunnitelmiin ja ohjelmaa motoristeilla tuntuu riittävän. Simo kertoo ajaneensa viikonloppuna 1 500 kilometriä vieraillessaan Pohjoismaiden suurimmassa motoristitapahtumassa Ruotsissa. Swedish Bikemeet -tapahtuma kerää vuosittain noin 20 000 motoristia High Chap
arral -nimiseen ”lännenkylään”. Motoristi ehtii nähdä paljon, Simonkin kokemukset sen osoittavat.
– Olen syntyisin Saarijärveltä, kirjoilla Jyväskylässä, töissä Espoossa, viikonloppuna Ruotsissa, seuraavana ehkä Eestissä, Eurooppaa kiertelemässä heinäkuussa – niin ja Helsingissä luovutan verta.
Teksti: Tuuli Virta / Mediafocus
Kuvat: Jyrki Komulainen
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|